VAPAUSSOTA 1918
Taistelukronologia
Tammikuu 1918 – 26.1. punaiset tekevät päätöksen vallankumouksen aloittamisesta
– 26.1. Vöyrin kurssin alkaa
– 27.1. sodan ensimmäiset laukaukset ammutaan
– 27.1. Mannerheim ylipäälliköksi
Helmi-maaliskuu 1918
– jääkäreiden kotiinpaluu
– Oulun valtaus
– Ruoveden taistelut
– valkoisten yleishyökkäys
– ruotsalaiset vapaaehtoiset Suomeen
– Länkipohjan ja Oriveden taistelut
– Tampereen valtaus
– venäläiset sotilaat aloittavat vetäytymisen Suomesta
Huhti-toukokuu 1918
– saksalaiset joukot Suomeen
– Helsingin valtaus
– taistelu Viipurista
– 16.5. valkoisen armeijan voitonparaati Helsingissä
– viimeiset venäläiset joukko-osastot pois Suomesta
Helsinki
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Saksalaisen Itämeren divisioonan ensimmäinen strateginen tavoite oli Helsingin valtaus. Keskiviikkoiltana 10.4. saapui saksalaisten kärki Helsinkiä ympäröineen maalinnoituksen edustalle Leppävaarassa.
Helsinkiä puolustaneiden punaisten määrä on epäselvä. Kaupungin valtauksen jälkeen otettiin lähes 8 000 vankia, josta on pääteltävissä puolustajien vahvuuden suuruusluokka. Saksalaisia oli noin 9 000 ja Helsingin maanalainen suojeluskunta oli aseistanut noin 2 000 taistelijaa.
Taistelu alkoi 11.4 Leppävaarassa. Aamulla 12.4. aloittivat saksalaiset varsinaisen hyökkäyksen kaupunkiin. Ankarimmat taistelut käytiin Ilmalassa olleesta kukkulasta. Itapäivällä oli taistelu muuttunut kaupunkisodaksi, jossa punaisten puolustus keskittyi muutamiin pesäkkeisiin.
Punakaartin komentokeskus Smolna antautui 13.4., minkä jälkeen aloitettiin hyökkäys punaisten viimeiselle tukialueelle Pitkän-sillan pohjoispuolelle. Kello viideltä iltapäivällä 13.4. saivat Siltasaareen ja Hakaniemeen edenneet osastot yhteyden toisiinsa ja illalla ilmoitti Itämeren divisioonan esikunta virallisesti, että Helsinki oli miehitetty.
Helsingin taistelussa ja siihen liittyneissä kahakoissa kaatui noin 200 saksalaista. Punaisia lienee kuollut runsaat 300 ja suojeluskuntalaisia 20.
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Kalevankankaalla olivat asemissa tamperelaiset, varsinais-suomalaiset, Vilppulan-Oriveden radan punakaartilaiset sekä Kyröskoskelta perääntynyt helsinkiläinen komppania.
Valkoiset joukot ryhmittyivät hyökkäykseen siten, että 2. jääkärirykmentti hyökkäsi suoraan harjun suunnassa idästä. Vasemmalla sivustalla aivan radan pohjoispuolella hyökkäsi jääkärikapteeni Maximilian Savoniuksen XII pataljoona. Näiden takana seurasi jääkärikapteeni Per Zilliacuksen VI pataljoona. Kalevankankaan ja nykyisen Teiskontien välisessä silloisessa peltomaastossa hyökkäsi ruotsalainen prikaati. Teiskontien pohjoispuolella olevassa metsikössä oli sijoitettuna majuri Malmbergin osasto.
Valkoiset kävivät ankarassa tulessa päin vihollista. Ruotsalainen prikaati joutui avoimella pellolla tuleen ja kärsi kovia tappioita. Yhden päivän aikana menetettiin myös 30 Saksasta tullutta jääkäriä, mikä oli enemmän kuin missään muussa taistelussa Misse-joelta 13.6.1916 Ihantalaan 5.8.1944.
Iltapäivän aikana olivat luutnantti Laakson johtamat 5. ja 8. vöyriläiskomppaniat edenneet Petsamon eteläpuolisissa metsissä kohti Tammelaa. Varsinaisen hyökkäyksen jo pysähtyessä Kalevankankaan länsilaitaan, hyökkäsi Malmberg Kaupinojan sahalle. Vöyriläiset pakottivat punaiset vetäytymään kohti keuhkotautiparantolaa. Luutnantti Eljas Erkon johtama 4. komppania valloitti 20 peräpohjalaisen kanssa kahden aikaan yöllä koko Lapinniemen.
Kalevankankaan taistelussa nousivat valkoisten tappiot lähes tuhanteen mieheen kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Punaisten tappiot jäivät tuntuvasti tämän alle.
Kalevankangas
Lahti
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Saksalainen prikaati lähestyi etelästä eversti von Brandensteinen johdolla kohti Lahtea. Taistelu kaupungista alkoi 19.4., jolloin saksalaiset hyökkäsivät koko prikaatin voimalla. Puolustajia oli parhaimmillaan 12 000-14 000.
Hennalan kasarmit ja rautatieasema joutuivat ensimmäisinä helposti hyökkääjien käsiin. Tämän jälkeen hyökkäys kuitenkin pysähtyi. Saksalaiset lähtivät uudelleen liikkeelle samalla kun heidän päävoimansa lähestyi kaupunkia idästä. Kiertäen järven etelä- ja pohjoispuolelta pääsivät saksalaiset tunkeutumaan kaupungin laitamille.
Yksi saksalaispataljoona kiersi Hennalan kasarmien sivuitse nykyisen Salpausselän hiihtostadionin maastoon. Lahti oli siten piiritetty joka suunnalta. Punaisten antutuminen alkoi ja viimeiset puolustajat Hautausmaanharjulla (nyk. Radiomäki) laskivat aseensa aamulla.
Lopullisesti kaupunki vallattiin 2.5. kiivaiden taistelujen jälkeen. Lännestä vetäytymässä olleet punaiset jäivät nyt saarroksiin. Yrityksistään huolimatta he eivät kyenneet murtamaan saartorengasta. Lahdessa jäi vangiksi 25 000 punakaartilaista sekä lisäksi saatiin suuri määrä sotasaalista, kuten 50 tykkiä ja 200 konekivääriä.
VAPAUSSOTA 1918
Vapaussodan kiivaimpia taisteluita käytiin Tampereen lisäksi muun muassa Länkipohjassa, Orivedellä, Antrean rintamalla ja Raudussa.
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma jaMartti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Länkipohjalla taistelu käytiin 16. maaliskuuta. Eversti Wilkmanin johtaman ns. Jämsän ryhmän tehtävänä oli edetä Tamperetta kohti idästä ja sulkea Vilppulan rintamalle sidottujen punaisten voimien perääntymistie Orivedellä.
Eversti Wilkmanilla oli johdettavanaan noin 3 700 hyvin koulutettua ja varustettua miestä. Punaisille Länkipohja edusti puolustuksen lukkoa Hämeen pohjoisella rintamalla. Länkipohjaa puolusti noin tuhat punaista, joihin kohdistettiin kolmeen osastoon jaetun 2 500 hyökkääjän voima. Osastojen johtajina olivat majuri Torsten Aminoff, ratsumestari Oskari Wilkman ja jääkärikapteeni Aarne Heikinheimo.
Taistelu alkoi varhain 16. päivän aamuna, kun Aminoff aloitti kaakosta lähestyen hyökkäyksen. Ratsumestari Wilkmanin kolonnassa taistellut lapualaiskomppania menetti punaisten tulessa Matti Laurilan ja hänen poikansa Ilmari Laurilan. ”Lapuan lumiauran” kaaduttua heitti eversti Wilkman tuleen reservina olleen Vaasan krenatööripataljoonan, jonka avulla lapualaiset saivat punaiset asemistaan.
Länkipohjan kylä siirtyi valkoisten haltuun iltapäivällä ja iltaan mennessä punaiset oli kokonaan kukistettu. Valkoisten tappiot Länkipohjan taistelussa olivat yhteensä noin 37 miestä kaatuneina ja 88 haavoittuneina. Längelmäelle haudattiin myöhemmin 129 punaista, joista osa oli teloitettuja.
Länkipohja
Oulu
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Oulussa oli noin 1 100 miehen vahvuinen venäläisvaruskunta sekä lähes tuhat punakaartilaista. Tilanne kärjistyi 30.1.1918, kun noin 300 suojeluskuntalaista yrittivät riisua venäläisiä aseista. Lukumääräisesti ylivoimaiset punaiset saartoivat suojeluskuntalaiset, joita avustamaan lähetettiin vahva valkoisten osasto etelästä. Valkoisten hyökkäys kaupunkiin alkoi aamulla 3.2. neljän osaston voimin ratsumestari Hannes Ignatiuksen johdolla. Hyökkäystä tukivat everstiluutnantti Vilho Petteri Nenosen Oulujoen pohjoisrannalle ajetut tykit.
Ylivoiman turvin onnistui valkoisten päästä kaupunkiin etelästä ja iltapäivällä vallattiin Oulun työväentalo, johon loppui punaisten vastarinta. Raatinsaarelta saivat valkoiset osakseen vielä joitakin venäläisten laukauksia. Venäläiset antautuivat illan aikana.
Taistelussa kaatui 26 punaista ja haavoittui 26. Valkoiset menettivät 33 kaatuneina ja 34 haavoittuneina. Venäläisten menetykset jäivät passiivisen toiminnan vuoksi muutamaan havoittuneeseen ja kaatuneeseen. Valkoiset saivat 700 punavankia. Oulun valtauksen jälkeen valkoisen Suomen selkäpuoli Peräpohjolassa oli turvattu.
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma ja Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
3.4.
Kalevankankaan taistelun jälkeen olivat valkoiset päässeet idässä kaupungin tuntumaan. Mannerheim muodosti kaupunkiin idästä ja etelästä hyökkäävistä joukoista yhden ryhmän.
Tampereen taistelun viimeinen vaihe, taistelu itse kaupungista alkoi aamuyöstä 3.4. kello 2.30. Tammelan ja Kyttälän pääosin puusta rakennetut kaupunginosat olivat pian tulessa.
Huhtikuun 3. päivän aikana vallattiin idästä alkaen kaupunki Tammerkoskeen asti järjestelmällisesti talo talolta ja kortteli korttelilta. Grafströmin osaston onnistui edetä etelästä käsin Ratinanniemelle ja jatkaa Hämeenkadulle sekä kosken partaalla olleelle verkatehtaalle.
Iltapäivällä alkoi puolustus Tammelassa ja Kyttälässä pesäke kerrallaan murentua ja punaiset joutuivat saarroksiin. Malmbergin joukot hyökkäsivät Lapinniemestä käsin Tampellan tehtaille ja täydensivät Tampereen itäpuolisen osan valtauksen iltaan mennessä.
4.-6.4.
Huhtikuun 4. päivän vastainen yö sujui Tampereella tykki- ja kivääritulen merkeissä. Muutama sata punaista onnistui livahtamaan saartorenkaasta järvien jäitä pitkin.
Ausfeldin osastolle annettiin tehtäväksi mennä Tammerkosken yli pohjoisessa ja Grafströmille etelässä. Kupungin keskustan katutaistelut alkoivat kosken ylittämisen jälkeen.
Valta vaihtui hitaasti Tampereella 4.4.1918. Iltaan mennessä olivat valkoiset saartaneet ja ottaneet hallintaansa pohjoisesta ja etelästä keskustan aina Puistokadulle asti.
Tampereelle yritettiin 4.4. myös lännestä Epilänharjun suunnasta, mutta valkoisten eteneminen ei onnistunut. Tampereen taistelu ratkaistiin idässä.
Huhtikuun 5. päivänä jatkui kaupungin keskustan puhdistaminen. kaupungintalon 400 puolustajaa saatiin vaiennettua vasta pitkien taistelujen ja neuvottelujen jälkeen. Samaan aikaan peräytyivät viimeiset punaiset Pyynikille ja Pispalaan, minne vievät tiet olivat täynnä pakolaisia.
Huhtikuun 6. aamuna kello 8.30 antautuivat viimein Pyynikillä ja Pispalassa olleet punaiset ja 7.4. pidettiin tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Taistelu Tampereesta oli päättynyt punaisten täydelliseen tappioon.
Tampere
Ruovesi
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Helmikuun alussa punaiset olivat Pohjois-Hämeessä hyökkäyskannalla. Punakaartin ylimpänä sotilasneuvonantajana toimineen venäläisen eversti Svetshinkovin suunnitelmana oli tehdä päävoimilla läpimurto valkoisten rintamaan Ruovedellä ja katkaista rautatie Haapamäellä.
Hyökkäys alkoi 13.2. noin 700 venäläisen ja punaisen voimin. Vastassa oli 540 suojeluskuntalaista johtajanaan jääkäri Paul Wallenius. Punaisten joukossa oli noin 550 venäläisiä, mm. pääkallotunnuksin ja mustin lipuin varustautuneita anarkistimatruuseja.
Matti Laurilan johtamat lapualaiset olivat asemissa Pekkalan kartanolla. Pääpuolustussuunta oli metsänreunassa kohti länttä, vastapäätä Jokelan- ja Pirulanvuoria.
Venäläismatruusien rynnäkkö johti aivan kartanon tuntumaan ja osa valkoisista lähti jo jään yli pakoon, mutta konekiväärein saivat lapualaiset täpärästi pidettyä asemansa. Hyökkäjien tappiot olivat joitakin kymmeniä miehiä ja puolustajat menettivät yhden haavoittuneena. Pekkala jäi lujasti valkoisille.
Yli-Pohjan kylää puolustaneet 60 vöyriläistä olivat tukalassa asemassa. Nähtyään, että Pekkalasta pakeni miehiä antoi vöyriläisten johtaja jääkäri Viljakainen peräytymiskäskyn. Poistumista suojasi ylioppilas Eljas Erkko muutaman miehen kanssa. 14.2. palasi Erkko takaisin ja ajoi kylässä olleet heikot punaiset voimat pois. Tilanne Jäminkipohjassa säilyi ennallaan, aina valkoisten yleishyökkäykseen asti maaliskuussa.
Lähde: Suomen Vapaussota 1918. Kartasto ja tutkimusopas. Toim. Juhana Aunesluoma Martti Häikiö. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja WSOY 1995
Taistelu Viipurista ja samalla koko sodan päätöstaistelu alkoi 24.4.1918. Kenraali Löfströmin johtama valkoisten itäarmeija koostui noin 18 400 miehestä ja 82 tykistä. Punaisilla oli Viipuria puolustamassa noin 7 000 miestä tukenaan tykistöä. Venäläinen eversti Svetshnikov toimi puolustuksen suunnittelijana.
Eversti von Colerin komentamat viisi pataljoonaa yrittivät rynnäköllä kaupunkiin Talin aseman suunnalta. Hyökkäyksen vauhti loppui Papulanlahden itäpuolelle. Von Colerin epäonnistuttua haihtuivat toiveet Viipurin nopeasta valtaamisesta.
Jääkärieverstiluutnatti Erik Jernströmin johtama osasto saapui ankarien taistelujen jälkeen kaupungin edustalla kaakosta 25.4. Punaisten ankara tulitus teki von Colerin ja Jernströmin hyökkäysyritykset mahdottomiksi. Valkoiset onnistuivat hyökkäämään kaupunkiin vasta 28.4. tykistön suorittaman mittavan tulivalmistelun jälkeen. Aamulla 29.4. valkoiset saivat Viipurin haltuunsa ja ottivat noin 5 000-6 000 vankia.
Viipuri
