Torstaina 24.1.1918 Svinhufvud oli Eteläsatamassa esikuntalaiva Kretsetinissä, jonne venäläiset olivat kutsuneet hänet neuvottelemaan venäläisten joukkojen poistumisesta Suomesta. Neuvottelut alkoivat kahdeksan aikaan illalla ja jatkuivat aamuruskoon.
Perjantai 25.1. suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi senaatissa.
Svinhufvud jatkoi neuvotteluja venäläisten kanssa. Seuraavana päivänä senaatin jäsenet
neuvottelivat Vaasan matkasta. Senaattori Enckellin soitettua Svinhufvudille, Svinhufvud
totesi: Nyt on Venäjä julistanut sodan Suomea vastaan. Neuvotteluja jatkettiin Salamassa ja
illallinen syötiin samassa talossa Louhivuoren asunnossa. Yö nukuttiin toimiston käytävässä.
Sunnuntaina 27.1.1918 nukuttuaan yön Salamassa Svinhufvud uskaltautui asunnolleen
Fabianinkatu 28:aan huolimatta senaattoreja koskevasta vangitsemismääräyksestä.
Säätytalolla kokouksessa Mannerheim nimitettiin ylipäälliköksi.
Sunnuntaista 27.1. aina 5.2. saakka Svinhufvud asui Uudenmaankadun ja Yrjönkadun kulmassa
olevassa talossa. Ensimmäinen yö nukuttiin Vaivaishoidontarkastajan virastossa. Seuraavana
päivänä Svinhufvud siirtyi samassa portaassa asuvan Ali Krogiuksen luokse
Sunnuntai-iltana piti senaattorien lähteä takakautta pois säätytalolta, sillä kaupunki oli
täynnä punaisten vartioita. Mentiin Ritarikatua Hallituskadulle, Ateneumin kulmalta
Rautatien torille ja siitä eri reittejä Vaivaishoidon tarkastajan virastoon yöksi.
Runebergin päivänä 5.2. auto tuli hakemaan Svinhufvudin piilopaikastaan ja vei hänet Pitkäsillan kautta Hermannissa jäällä sijainneelle lentokentälle.
Lentokone nousi ilmaan 5.2. Vanhankaupungin lahden rannalta. Alku ei luvannut hyvää sillä istuin räsähti Svinhufvudin ja hänen senaattoritoverinsa alla.
Lentokone lensi ensin etelään hämätäkseen ja kääntyi oikeaan lentosuuntaansa vasta Kulosaaren yllä. Lentokenttää vartioineet venäläiset olivat kuitenkin juoneet jäähdyttimeen tarkoitetun spriin ja kone joutui palaamaan laskeutuen kilometrin päähän kentästä.
5.2.1918 illalla epäonnistuneen lennon jälkeen Svinhufvud muutti Nordmanien luo, osoitteeseen
Bulevardi 14. 25.2. Svinhufvudin täytyi alkaa kierrellä talossa, neljässä eri asunnossa,
tarkastuksia paossa.
Lauantaina 2.3.1918
auto haki Svinhufvudin Bulevardin viereiseltä
Annankadulta ja vei hänet Katajanokalle. Tarkoitus oli mennä upseerikasinon toisella puolella olevalle
jäänmurtaja Tarmolle ja paeta sillä Tallinnaan. Yritys ei onnistunut, joten Svinhufvud joutui kävelemään
takaisin, tällä kertaa Uudenmaankadulle Hjördis Runebergin asuntoon.
Sunnuntaina 3.3.
Svinhufvud meni yöksi pankinjohtaja Anders Wikstenin
asuntoon Kruunuvuorenkatu 7:ään. Tällä kertaa oltiin varovaisempia ja Katajanokalle mentiin jo edellisen
päivän iltana.
Seuraavana aamuna jo ennen kahdeksaa Svinhufvud senaattoritovereineen meni Tarmolle jäähän jääneitä laivoja tarkastamaan tulevina insinööreinä. Kello 8.10 Tarmo irtautui Katajanokan laiturista ja kello 13.30 laivaan piiloutuneet suojeluskuntalaiset valtasivat laivan.